Vaihtoehtoisesti lataa Word-pohja (.docx, 43.5 KB)
Yritys & Yhtiöoikeus • Ilmainen täyttö selaimessa

Osakeyhtiön perustamissopimus

Täytä kentät, niin tiedot päivittyvät asiakirjaan saman tien. Valmiin asiakirjan voi tallentaa PDF-tiedostona maksutta (0 €) tai allekirjoittaa sähköisesti pankkitunnuksilla.

✓ Tallentuu automaattisesti selaimeesi – tiedot eivät katoa, vaikka sivu latautuisi uudelleen. Täytetty 0 / 20 kohtaa
1. Yhtiö ja toimiala
Jatkaa lausetta ”Yhtiön toimialana on harjoittaa …”.

Yhtiön toimiala tulee ilmoittaa yhtiöjärjestyksessä. Yhtiön hallitus ei voi päätöksellään muuttaa yhtiön toimialaa. Toimialan muutoksesta päätetään yhtiökokouksessa yhtiöjärjestyksen muuttamisena, ja päätökseen tarvitaan vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista (osakeyhtiölain 5 luvun 27 §). Yhtiön toimiala ja sitä kautta yhtiön johdon toimivalta onkin syytä määrittää yhtiöjärjestyksessä yksiselitteisesti.

Aputoiminimi ei saa sisältää yhtiömuodosta kertovaa tunnusta (Oy). Jätä tyhjäksi, jos yhtiöllä ei ole aputoiminimeä.
Jatkaa lausetta ”toimintaa, joka liittyy …”.
2. Osakkeiden merkintä
Kaikkien perustajien merkitsemät osakkeet yhteensä.

Täytä kolmas ja neljäs perustaja vain, jos perustajia on enemmän kuin kaksi.

Kustakin osakkeesta yhtiölle maksettava määrä.
3. Hallitus ja tilintarkastaja
Jos hallituksessa on vähemmän kuin kolme jäsentä, sillä on oltava vähintään yksi varajäsen.
Yksi hallituksen varsinaisista jäsenistä.

Tilintarkastajan valitseminen ei ole pakollista toimintaansa aloittavassa yhtiössä, jollei ole ilmeistä, että siinä täyttyy useampi kuin yksi seuraavista: taseen loppusumma yli 100 000 euroa, liikevaihto yli 200 000 euroa tai palveluksessa keskimäärin yli kolme henkilöä. Tilintarkastaja on kuitenkin aina valittava, jos yhtiön pääasiallinen toimiala on arvopapereiden omistaminen ja hallinta ja sillä on huomattava vaikutusvalta toisessa yrityksessä (tilintarkastuslain 2 luvun 2 §). Jos tilintarkastajaa ei valita, tämä kohta jätetään pois.

Jätä molemmat tilintarkastajan kentät tyhjiksi, jos tilintarkastajaa ei valita.
4. Tilikausi
Ensimmäinen tilikausi ei saa ylittää 18 kuukautta. Ensimmäisen tilikauden ja normaalin tilikauden on päätyttävä samana kalenteripäivänä.
5. Yhtiöjärjestys

Yhtiöjärjestys on perustamissopimuksen liite. Sen valmiita määräyksiä voi muokata suoraan esikatselussa.

Rinnakkaistoiminimien eli muiden kuin suomenkielisten toiminimien ottaminen yhtiöjärjestykseen ei ole pakollista. Jos yhtiö kuitenkin haluaa käyttää rinnakkaistoiminimeä, se on mainittava yhtiöjärjestyksessä (osakeyhtiölain 2 luvun 3 §), ja se kannattaa ottaa yhtiöjärjestykseen jo yhtiötä perustettaessa, jotta vältytään myöhemmiltä rekisteröintiongelmilta ja -maksuilta.

Kotipaikan on oltava Suomen kunta.

Toimitusjohtajan valitseminen ei ole pakollista. Toimitusjohtaja voidaan valita myös vaikka yhtiöjärjestyksessä ei olisi erillistä määräystä toimitusjohtajasta. Hallitus valitsee toimitusjohtajan.

Jätä valitsematta, jos yhtiöjärjestykseen ei oteta määräystä toimitusjohtajasta.

Arvo-osuusjärjestelmään kuuluminen ei ole pakollista. Jos yhtiössä on kuitenkin useita osakkaita ja yrityksen omistajuuteen kaavaillaan jo lähtökohtaisesti muutoksia tulevaisuudessa, voi olla järkevää viedä yhtiön osakkeet arvopaperikeskuksen (Euroclear Finland Oy) ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään, jotta vältytään turhalta paperisten osakekirjojen antamiselta.

Jätä valitsematta, jos yhtiöjärjestykseen ei oteta määräystä arvo-osuusjärjestelmästä.

Jos yhtiön tilikausi on sovittu jo perustamissopimuksessa, ei siitä ole välttämätöntä ottaa määräystä yhtiöjärjestykseen.

6. Allekirjoitus

Kaikki perustajat allekirjoittavat perustamissopimuksen.

Tarvitaan vain paperille allekirjoitettaessa; sähköisessä allekirjoituksessa ajankohta tallentuu allekirjoituksiin. Voit myös kirjoittaa sen käsin.
Esikatselu (A4) Voit muokata tekstiä myös suoraan. Haaleat, tyhjiksi jätetyt valinnaiset kohdat jäävät pois tulosteesta.

Perustamissopimus

Tällä perustamissopimuksella perustamme osakeyhtiön, jonka toiminimi on [Yhtiön toiminimi]. Yhtiön toimialana on harjoittaa [Yhtiön toimiala].

Aputoiminimellä [Aputoiminimi] yhtiö harjoittaa toimintaa, joka liittyy [ensimmäinen toiminta-ala] ja [toinen toiminta-ala].

Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteistöjä ja arvopapereita sekä harjoittaa arvopaperikauppaa ja yhtiön toimialaa tukevaa sijoitus- ja rahoitustoimintaa.

Yhtiön osakkeiden lukumäärä on [osakkeiden lukumäärä] osaketta.

Merkitsemme yhtiön osakkeet seuraavasti:

[nimi], [henkilötunnus], [osakemäärä] osaketta
[nimi], [henkilötunnus], [osakemäärä] osaketta
[nimi], [henkilötunnus], [osakemäärä] osaketta
[nimi], [henkilötunnus], [osakemäärä] osaketta
Yhteensä [osakkeiden lukumäärä] osaketta

Kustakin osakkeesta on maksettava yhtiölle [merkintähinta] euroa. Osakkeet on maksettava viimeistään kahden kuukauden kuluttua tämän perustamissopimuksen allekirjoittamishetkestä.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valitaan [nimi], [henkilötunnus] ja [nimi], [henkilötunnus] sekä hallituksen varajäseneksi [nimi], [henkilötunnus].

Hallituksen puheenjohtajaksi valitaan [nimi], [henkilötunnus].

Tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö [Tilintarkastusyhteisön nimi] päävastuullisena tilintarkastajana [nimi].

Yhtiön tilikausi on 1.1.–31.12., ja ensimmäinen tilikausi päättyy [päättymispäivä].

Yhtiöjärjestys on tämän perustamissopimuksen liitteenä.

Paikka ja aika: [Allekirjoituksen paikka ja aika]

Perustaja
[nimi]

Perustaja
[nimi]

Perustaja
[nimi]

Perustaja
[nimi]

Yhtiöjärjestys

Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

Yhtiön toiminimi on [Yhtiön toiminimi].
Yhtiön rinnakkaistoiminimi englanniksi on [Rinnakkaistoiminimi englanniksi].
Yhtiön rinnakkaistoiminimi ruotsiksi on [Rinnakkaistoiminimi ruotsiksi].
Yhtiön aputoiminimi on [Aputoiminimi].
Yhtiön kotipaikka on [Yhtiön kotipaikka].

Yhtiön toimiala

Yhtiön toimialana on harjoittaa [Yhtiön toimiala].

Aputoiminimellä [Aputoiminimi] yhtiö harjoittaa toimintaa, joka liittyy [ensimmäinen toiminta-ala] ja [toinen toiminta-ala].

Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteistöjä ja arvopapereita sekä harjoittaa arvopaperikauppaa ja yhtiön toimialaa tukevaa sijoitus- ja rahoitustoimintaa.

Hallitus

Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu yhdestä viiteen jäsentä.

Toimitusjohtaja

Yhtiöllä [on / voi olla] toimitusjohtaja, jonka valitsee hallitus.

Arvo-osuusjärjestelmään kuuluminen

Yhtiön osakkeet [kuuluvat / eivät kuulu] arvo-osuusjärjestelmään.

Yhtiön edustaminen

Yhtiötä edustavat toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja kumpikin yksin sekä hallituksen jäsenet kaksi yhdessä.

Hallitus voi päättää edustamisoikeuksien ja prokuroiden antamisesta.

Tilikausi

Yhtiön tilikausi on 1.1.–31.12.

Valmis? Allekirjoita täyttämäsi asiakirja pankkitunnuksilla tai tallenna PDF Pankkitunnistautuminen avaa täytetyn asiakirjan valmiina PDF:nä Helppo Allekirjoitukseen uuteen välilehteen (1,49 € / allekirjoitus, ei tilausta). Pelkkä PDF-tallennus tai tulostus on täysin ilmainen (0 €).

Näin täytät ja allekirjoitat pohjan

  1. Täytä selaimessa tai lataa Word: Kirjoita tiedot lomakkeeseen tai suoraan asiakirjan tekstiin (luonnos tallentuu automaattisesti selaimeesi). Voit tallentaa valmiin asiakirjan PDF-muotoon (Tulosta / Tallenna PDF) tai ladata Osakeyhtiön perustamissopimus.docx Word-tiedostona.
  2. Allekirjoita pankkitunnuksilla: Paina Allekirjoita sähköisesti tai lataa PDF sisarpalveluumme Helppo Allekirjoitus ja pyydä vahva FTN-pankkitunnistautuminen kaikilta osapuolilta (1,49 € / allekirjoitus, ei kuukausimaksuja).

Miten osakeyhtiön perustamissopimus allekirjoitetaan?

Osakeyhtiön perustamissopimus voidaan allekirjoittaa paperilla tai sähköisesti. Sähköinen allekirjoitus vahvalla tunnistautumisella (suomalaiset pankkitunnukset, FTN) on EU:n eIDAS-asetuksen mukainen sähköinen allekirjoitus, eikä sen oikeusvaikutusta voi kiistää pelkästään sillä perusteella, että se on sähköinen (eIDAS 25 art.). Helppo Allekirjoitus -palvelussa asiakirja ladataan PDF-muodossa, ja jokainen osapuoli allekirjoittaa sen etänä omilla pankkitunnuksillaan. Hinta on 1,49 € / allekirjoitus (sis. ALV), ei rekisteröitymistä eikä kuukausimaksua, ja valmiiseen asiakirjaan liitetään allekirjoitustodistus.

Muut kategorian "Yritys & Yhtiöoikeus" asiakirjapohjat